(12:25) Tänään oli psykologian koe. Kokeessa oli kaksi kysymystä, joihin piti vastata laajana esseevastauksena. Kysymykset eivät olleet vaikeimmasta päästä, mutta ärsyttää kuitenkin, kun luin vaikeinta minulle aluetta koko eilisen päivän (tai no, sen ajan minkä kokeisiin käytin… eli noin 2 tuntia) niin siitäpä sitten ei tarvinutkaan kirjoittaa. Surkeeta.No, mielestäni se meni kuitenkin ihan kohtuullisesti, toisen kysymyksen pääpointti tais kyllä kadota vastauksessa, mutta so what. Sain jotain tekstiä paperille ja oon siitä ihan ylpeä. Kävin kuitenkin koko kurssin itsenäisesti, joten jos edes 7 tulla tupsahtaisi niin olisin jo ihan happy.
Aikaa oli taas se kolmisen tuntia tehdä, mutta itselläni meni taaskin vain tunti ja 45 minuuttia. En jotenkin saa menemään tuota koko koeaikaa millään… Ehkä vielä joskus… Olisin toki voinut jäädä miettimään josko jotain ilmeistyisi päähän tuosta aineesta, mutta empä jaksanut. Tuntui että olin saanut paperille kaiken jonka muistin tai joka liittyi vähääkään tuohon aiheeseen.
Nyt olisikin vuorossa ranskan kokeeseen lukemista. Kävin otavan sivuilla vähän sanastoa harjoittelemassa kuten myöskin epäsäännöllisiä verbejä. Ne menee ihan ok:sti, enkä taida kovin suuria paineita huomisesta kokeesta ottaa.. Tämä on kuitenkin vain B3-kielenä. Toisaalta tavoitteethan on siellä yo-kirjoituksissa, joten… Lukemaan mars.
Flunssa on taas pikkusen parempi mutta taidan kuitenkin vetää lonkkaa vielä torstaihin asti ja sitten astua taas tatamille… Jälleen näkeminen tulee olemaan ihanaa.
(21:09) Tulin juuri vähän aikaa sitten dojolta. On se kumma juttu… ajattelin, että saisin siellä hieman luettua samalla kun katselen treenejä, mutta… Ei. Rupesin kirjoittelemaan ranskan sanoille varattuun paperiin pointteja tekniikoista joita tekivät treeneissä ja huomioita joita sensei sanoi. Hitto!
Osuvasti joku treenikaveri siinä tokaisi: “Cyt, usko jo, että opiskelu EI ole sinua varten…” Joo. Kai se on kohta pakko.
Tiistain aforismi:
Neroudesta on 99% kovaa työtä ja loput 16% älyä.
- (tuntematon)


