Arkisto Elokuu, 2009

Torey Hayden ja Tiikerin lapsi

Maanantai, Elokuu 17, 2009, 21:58

Olen ihastunut seuraavaan kirjailijaan:
Victoria Lynn Hayden (s. 21. toukokuuta 1951 Livingston, Montana) eli Torey Hayden on yhdysvaltalainen psykologi ja erityisopettaja. Hayden on työskennellyt laitoksissa, sairaaloissa ja kouluissa erityistarpeita omaavien lasten parissa. Hän on myös toiminut vuosia yliopiston opettajana ja tutkijana.
Hayden on kirjoittanut useita tietokirjoja ongelmalapsista, joita hän on opettanut. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat One Child [...]

Ystävät

Sunnuntai, Elokuu 16, 2009, 8:26

Viime yönä ja edellisenä päivänä tajusin oikeesti, että kuinka tärkeitä hyvät ystävät ja luotettavat ihmiset oikeesti ovat. Ainakin minulle.
Aina on ollut kaikenlaisia kavereita ja mukamas “ystäviäkin” muttei koskaan oikeastaa ihan aidosti. Monet nuoret tytöt ja pojat eivät ole aitoja ystäviä. Esimerkiksi monet teini-ikäiset tytöt ja nuoremmat esittävät ystävyyttä ja sitten kuitenkin puhuvat täyttää bullshittiä selän [...]

Lukion eka vuosi alkamassa

Tiistai, Elokuu 11, 2009, 14:31

Hmm. Aika jännät fiilikset, lukion eka vuosi alkaa ylihuomenna (13.8) ja tuntuu aika pelottavalta. Jokaiseen kurssiin pitäisi panostaa aika paljon (täysillä) sillä jokaisesta kurssin numerosta muodostuu päättötokari. Huoh. Kursseja minulle on tulossa aika kova määrä luultavastikin, mutta ehkä minä selviän. Jos en, niin sitten pitää vaan tiputtaaa jotain kursseja pois. So simple. Ekaan jaksoon on [...]

Ahdistusta harrastuksista

Torstai, Elokuu 6, 2009, 22:31

Mulla on ollu nyt tosi hankalaa omien harrastuksien kanssa ja oman mieleni kanssa. Olen siis suoraansanottuna ihan kamala perfektionisti. Ihan kaikessa mitä rupeen tekemään.
Tällä hetkellä pahiten perfektionismin alla on koulu (tai siis tulee olemaan, stressaan jo siitä nyt) ja Aikido..
Näin ollen luulen, että mun on aika pistää varikolle karate kutenmyös jujutsu ja katsoa niitä [...]

This site employs the Wavatars plugin by Shamus Young.