Tammikuu 15, 2010, 23:21
Ja paskat. Tuo on aina niitä sanontoja mitä en pysty käsittämään. Ihan kun se 1.1 olisi oikeasti senkummempi päivä kuin mikään muukaan ja aina sitä voi uudistua tai keksiä uutta oli päivä mikä tahansa. Itseni tuntien tämä vuosi tulee olemaan ihan samanlaista paskaa kuin kaikki muutkin.
Reissailin tuossa aika paljon ja en ole blogin äärellä ollut senkummemmin ja ei toisaalta ole oikeastaan ollut mitään aihetta josta kirjoittaakkaan (ihan kuin se olisi ennenkään estänyt).
Olin tuossa Suomessa puolitoista viikkoa ja olihan se taas kivaa, tosin maksa lienee eri mieltä. Tampereellakin piipahdin ja se reissu venähti suunnitellusta yhdestä yöstä kahdeksi ja puoleksi vuorokaudeksi. Mihinpä sitä toisaalta kiire hyvien ihmisten ääreltä pois olisi. Oikeastaan ainoa asia josta en reissulla pitänyt on tuo kylmyys. Talvi on sellainen asia jonka voisi deletoida kokonaan (yritys on allekirjoittaneellakin kova sillä viime vuonna tuli tehtyä kutakuinkin 15 edestakaista Euroopan sisäistä matkaa). Talvifanit ovat oma lukunsa sinällään. Ymmärrän toisaalta jos joku yrittää keksiä ikävistäkin asioista hyviä puolia mutta jos joku tosissaan väittää että talvi on hieno asia niin lienee valmista kauraa Kellokoskelle. Tuossa kun viikoksi lähdin jouluna makoilemaan palmun alle niin ei ihan kovin montaa kommenttia tullut että “Kyllä mä ainakin mielummin olen täällä 20 asteen pakkasessa lumen ja tuiskun keskellä”. Kyllä se talvi on vaan välttämätön paha ja kiroilun arvoinen asia. Ja kun joku päivä rikastun niin vietän kaikki talveni jossain etelän lämmössä kylmä olut kädessä katsellen bikineissä kirmaavia neitokaisia. Alle puoli vuotta enää kesään!
Kirjoitettu: Yleistä | Ei kommentteja »
Marraskuu 30, 2009, 0:26
Kertokaas joku että mitähän tässäkin on niinkuin väärin? Aikuiset ihmiset ovat omalla suostumuksellaan tehneet asioita ja kuvanneet sen ja myyneet eteenpäin. Tuosta sitten ehdollista vankeutta. Vähemmällä pääsee kun kännispäissään pahoinpitelee jonkun.
Taas täytyy sanoa että ainakin allekirjoittaneen oikeustajua koetellaan. Mutta asia on kuitenkin mielestäni laajempi. Me “pervot” olemme ryhmä jolle ei yhteiskunnassa riitä juurikaan ymmärrystä. Seksuaalinen tasavertaisuus on hieno asia mutta se ei kyllä yletä koskettamaan ihan kaikkia seksuaalisuuden muotoja. Pervoille ei ole olemassa mitään teemapäivää, ei ole olemassa pervojen säätiötä, eikä meidän hyväksemme järjestetä TV- konsertteja jossa pop- ja iskelmätähdet sulassa sovussa laulaisivat kerätäkseen varoja meille. Kuka on se rohkea joka ottaa Pervo Pride- kulkueen järjestettäväkseen?
On ihan normaalia ettei tajua miten joku voi tykätä joistain jutuista jos itse ei tykkää mutta suvaitsevaisuudesta kyse on pohjimmiltaan. Ei se ole mitään suvaitsevaisuutta että suvaitsee ainoastaan ne salonkikelpoiset jutut.
Avainsanat: suvaitsevaisuus
Kirjoitettu: Yleistä | Ei kommentteja »
Marraskuu 24, 2009, 19:53
Otsikon kysymys on yksi yleisimpiä vastaan tulleita erinäisillä turva-alaan ja sotimiseen liittyvillä foorumeilla. Kyyninen vastaus voisi olla että ei mitenkään mutta henkivartijaksi saattaa joutua jos ei pidä varaansa.
Henkivartija ei ole samanlainen ammatti kuin vaikka opettaja, johon on selkeästi määritelty koulutus ja vaatimukset. Siksi henkivartijaksi ei voi ryhtyä samanlailla kuin vaikka opettajaksi. Jos haluaa juuri nimenomaan henkivartijaksi niin ei varmaankaan kannata ryhtyä ollenkaan, kannattaako vuosikausien työnteko päästäkseen ammattiin josta on parhaimmillaankin muodostanut käsityksensä kuulopuheiden perusteella?
Suomessa “helpoin” tapa ko. hommiin on hakeutua jonkun viranomaisorganisaation, joka myös em. hommia tekee, palvelukseen ja koittaa kohota organisaatiossa noihin hommiin. Helppoa se toki ei ole ja vaatii siinäkin vuosien työn. Yksityisellä puolella tuo on vielä vaikeampaa. Päätoimisesti henkilönsuojausta Suomessa yksityisellä puolella tekevät lasketaan varmastikkin timpurin sormilla ja edes säännöllisesti sivutoimisesti tekeviä ei hirveästi ole. Niitä jotka tekevät muutaman keikan vuodessa onkin sitten jo jonkunverran. Minkään koulutuksen käyminen ei automaattisesti tarkoita että töitä olisi tarjolla, jos joku koulutuksentarjoaja niin väittää niin sanoisin kyseessä olevan paskapuhetta, pardon my french. Erinäköiset kurssit ovat yleensä kalliita ja niiden osanottajista murto-osa tekee oikeasti noita hommia. Puheiden tasolla toki useampi mutta jos kaikki jotka puhuvat henkilönsuojaushommia tekevänsä, oikeasti tekisivät niitä niin saisi Suomen kaduilla väistellä alvariinsa korvanappi korvassa kulkevia pukumiehiä. Muuta keinoa ei ole saada jalkaa oven väliin kuin tekemällä aktiivisesti ja hyvin monipuolisia turva-alan hommia ja osoittautumalla hyväksi ja fiksuksi työntekijäksi. Yleisesti ottaen muutenkin kaikki hyvät hommat tällä alalla menee suhteilla joten niiden luominen on ensiarvoisen tärkeää.
Ulkomailla henkilönsuojaushommia toki on tai sitten ei, riippuen vähän keneltä kysyy. Helppoa ei toki Suomesta ole ulkomaille ponnistaa, etenkin yksityisen puolen taustalla. Maailma on täynnä vartijoita ja portsareita ja jos ei ole jotain tuttua joka suosittelee niin pitäisin melko epätodennäköisenä että joku firma nappaisi satojen CV:iden joukosta sen Pertti Perusvartijan Turusta. Yksityisten puljujen kohdalla pätee sama kuin kotimaassa, suhteet on ne joilla pelataan. Erilaiset kansainväliset organisaatiot ovat rekrytoinniltaan yleensä tasapuolisempia mutta yhteen paikkaan saattaa tulla tuhansia hakemuksia ympäri maailmaa. Mikä on se jolla sinä erotut joukosta?
Avainsanat: henkivartija
Kirjoitettu: Ammattihommat | Ei kommentteja »
Marraskuu 18, 2009, 21:55
Rakkaat internettiläiset, alkuun haluan pahoitella tai onnitella siitä että olen ollut aika hiljaa viimeaikoina. Tämä johtuu puhtaasti vain siitä että ei ole niin paljon vituttanut viimeaikoina ja silloin ei myöskään tekstiä tule samaa tahtia.
No, ei minua tämä tämänkertainenkaan uutispläjäys niin vituta, naurattaa pikemminkin. Suomen laatujournalismin suunnannäyttäjä Helsingin sanomat nimittäin uutisoi että Venäläinen ihmisoikeusaktivisti oli tapettu kotitalonsa ovelle. Sinällään ikävässä uutisessa kuitenkin pisti silmään tuon ihmisoikeusaktivisti termin käyttö. Kyseessä siis lempinimellä luunmurskaaja tunnettu katutappelija joka ilmeisesti on siis ansainnut tämän arvonimen tappelemalla uusnatsien kanssa. Ihan en samaan kastiin nostaisi vaikka Martin Luther Kingin tai Gandhin kanssa samaan kastiin.
Jotenkin meikäläistä meinaa korveta se että nämä antifasistiset rähinöitsijät mielletään oikeudenmukaisuuden puolustajiksi vaikka oikeastaan ne erottaa uusnatseista ainoastaan vastakkaisten aatesuuntien perusteella. Pitäisiköhän uusnatsien alkaa kutsua itseään antikommunistisiksi nuorisojärjestöiksi niin sympatiaa tulvisi ovista ja ikkunoista. Tosin ei ehkä hesarista kuitenkaan.
Avainsanat: journalismi, väkivalta, vasurit
Kirjoitettu: Yleistä | Ei kommentteja »
Marraskuu 6, 2009, 23:51
Oikeasti tämä kirjoitus käsittelee ihan ystävyyttä yleisesti mutta arvasin että tuo otsikko saa sinut kiinnostumaan. Tämä aihe on pyörinyt päässä tässä jo vähän aikaa mutta reissaamiset, työt, sosiaaliset tapahtumat ja niitä seuranneet krapulat ovat estäneet sitä kirjoittamista.
Ystävyys on asia jota on tässä 8,5 kuukauden ulkomailla asumisen aikana joutunut pohtimaan. On nimittäin selvä juttu että kun kotimaahan pääsee harvoin ja aikaa siis kavereille on vähän niin osa kaverisuhteista jää vähemmälle, on pakko priorisoida. En tiedä onko tämä hyvä vai huono asia mutta ainakin tämä testaa kaverisuhteita. Kaverisuhteet ovat nimittäin ihan kuin mitkä tahansa muutkin suhteet, jos niitä ei hoida niin niille käy kuin minun huonekasveilleni (yksi kaktus on vielä jäljellä). On sama onko kotimaassa vai muualla mutta kyllä kaverisuhteidenkin eteen on tehtävä töitä. Siinä vaiheessa kun ottaa kaverit itsestäänselvyytenä niin suunta on huono ja aika pian huomaa että onkin etäännytty.
No mistä sitten syntyy kestävä ystävyyssuhde? Ainakin suurimmilta linjoilta pitää olla mielestäni samansuuntainen elämänkatsomus. Tuskin uusnatsi ja kettutyttö voivat kovin toimivaa ystävyyttä muodostaa. Toki yhteiset kiinnostuksenkohteetkin auttavat. Mutta mielestäni yksi tärkeimmistä asioista on myös se että ihmiset ovat kiinnostuneita toisistaan. Jos ei juurikaan kiinnosta mitä toinen puuhaa, mitä hänen elämässään tapahtuu jne. niin kovin syvällistä kaveruutta siitä ei synny. Kaverisuhteita voi olla monenlaisia, osa voi olla virtuaalisia, työkaveruutta, viikottaista tapaamista, jopa fyysisen ulottuvuuden omaavia kaverisuhteita mutta nuo on ainakin omasta mielestäni ne mitä sen suhteen on sisällettävä.
Kirjoitin loppuun pitkän imelän litanian siitä miten tärkeitä kaverit on jne. mutta totesin että se on jo vähän liikaa. Joten palatakseni otsikkoon laitan loppuun lainauksen yhdestä lempikirjoistani, Mikael Hakimista.
“Miesten välisessä ystävyydessä on paljon sellaista mitä naiset eivät koskaan voi ymmärtää tai suvaita.”
Avainsanat: ystävyys
Kirjoitettu: Yleistä | 1 Kommentti »
Lokakuu 21, 2009, 20:49
Tuossa reilu viikko sitten saimme kuulla että USA:n presidentti Barack Obama lupasi poistaa esteet homojen ja lesbojen armeijaurilta. Tähän mennessähän sikäläinen sotaväki on harrastanut tällaista “Don´t ask - don´t tell” tyyppistä politiikkaa joka lyhyestikuvattuna tarkoittaa siis sitä että homo voi olla armeijassa kunhan kukaan ei tiedä hänen olevan homo. Tälle politiikalle on läheisiä sukulaisia ja siitä pykälää suvaitsevaisempi muoto on tällainen kirkon harrastama “Kyllä sitä homo saa olla kuhan ei homostele”- tyyppinen rekrytointipolitiikka. Vaikka muuta saattaisi kuvitella niin kirkon ja USA:n armeijan yhteneväisyydet eivät tähän ihan heti lopu. Katoliselta kirkolta on omittu suhtautuminen seksuaalirikoksiin, nimittäin tuo maton alle lakaiseminen ja tekijän suojeleminen. Näin suomalaisena kyllä tuntuu hyvältä tämän kotimaisen vastineen läpinäkyvä tiedotuspolitiikka. Seksuaalivähemmistötkin saavat käsittääkseni palvella ihan vapaasti Suomessa, ainakaan en muuta ole kuullut.
Täytyy kuitenkin sanoa että senverran tuota Ameriikan sisäpolitiikkaa on tullut seurattua että uskon matkan olevan pitkä siitä kun lupaus päätyy ihan konkretiaksi. Senkin jälkeen asenteet vanhoillisen laitoksen sisällä ovat varmasti hitaita muuttumaan mutta se onkin jo kokonaan toinen juttu. Se mikä minua oikeastaan kiinnostaa on se että mistä tuollainen käytäntö on lähtenyt ja millä sitä on ylipäätänsä perusteltu? Itse en keksi ainuttakaan perustelua vaikka miettisin kuinka kovasti. Ymmärtäisin, jos sotilaskoulutukseen kuuluisi olennaisena osana mutapaini alastomana, että joku saattaisi olonsa tuntea epämukavaksi jos Tom of Texas tulisi backmounttiin mutta vähäisen sotilaskokemukseni perusteella uskoisin tällaisten tilanteiden olevan kohtalaisen harvinaisia. Näin nykymaailmassa onneksi yleensä kaikenlaiset rajoitukset ja kiellot joudutaan perustelemaan joten uskoisin että monet muutkin tällaiset älyvapaudet karisevat ajan myötä.
Nojoo, nyt tietysti joku miettii että mitähän tuokin jaksaa jostain amerikkalaisten touhusta jauhaa. Mielestäni on kuitenkin ihan hyvä muistaa suomalaisenakin että kaikkialla ei eletä ihan yhtä sivistyneissä yhteiskunnissa kuin meillä. Vaikka omassammekkin riittää vielä tekemistä niin on se nyt ainakin pääpiirteittään oikeansuuntainen.
Avainsanat: armeija, suvaitsevaisuus
Kirjoitettu: Yleistä | 2 Kommentit »
Lokakuu 8, 2009, 22:41
Aina kovasti sanotaan että kannattaa panostaa niihin omiin vahvuuksiin mutta mitä sitten kun oma kiinnostus ja vahvuudet eivät kohtaa? Minulle on käynyt aikalailla noin turvallisuusalalla työskennellessäni ja tilanne tuntuu nyt lopullisesti stabiloituneen sinne vahvuuksien suuntaan.
Suurin osa turvallisuusammatteihin hakeutuvista kaipaa vauhtia ja vaaratilanteita vaikkei sitä kukaan oikein kehtaa myöntääkkään julkisesti. Itse en myöskään ole tässä asiassa mikään poikkeus. Itselläni meni aika kauan tajuta että en ole lainkaan parhaimmillani siellä kovien jätkien hommissa vaan jossain puku päällä puhumassa ruotsia rikkaille. Valitettavaa asiassa on että kovasti sitä kiinnostaisi (ainakin ajatustasolla) tehdä niitä hommia missä miestä lyödään maahan ja rautoihin ja mistä riittää tarinoita kerrottavaksi yksi jos toinenkin.
Tässä kun kohta kuudes vuosi näissähommissa pyörähtää käyntiin niin on jo pakko miettiä että mitä sitä ihan aikuisten oikeasti haluaisi tehdä. Nyt olen näissä päätelmissäni tullut siihen tulokseen että mitään kovaa jätkää minusta ei saa vaikka mitä yrittäisi. Luulen että ne isojen poikien hommat jäävät kaukaiseksi haaveeksi sitämyötä kun kravatti kiristää aivokopasta viimeisetkin hapenrippeet pihalle. Eipä tässä silti valittamaan pääse, työpaikka on ok ja palkka ja muut edut kunnossa mutta silti se hieman välillä harmittaa että todellisuus ja haaveet eivät kohdanneet alkuunkaan. Joku tietysti sanoisi että kannattaa tehdä niinkuin sydän sanoo eikä järki mutta jossainvaiheessa lienee tarpeen myöntää myös totuus itselleen. Joistakin vain on tiettyihin hommiin ja toisista taas ei. Jonkinverran toki itse pystyy omia valmiuksiaan parantamaan mutta ei mopolla lähdetä Mika Kalliota haastamaan vaikka kuinka virittelisi. Joku tietysti voisi yrittää vaikka sata kertaa putkeen mutta mitään hyvää siitä ei seuraisi eikä ainakaan voittoa. Lienee siis parempi suosiolla osallistua sinne moporalliin ettei jää jalkoihin.
Vaikka tekstistä saattaisi sellaisen kuvan saada että tässä oltaisiin jotenkin katkeria niin se ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Kuten sanoin niin hyvä työpaikka jossa palkka- ja muut etuudet ovat kohdallaan ja mahdollisuus nähdä maailmaa on melko hyvin varsinkin nykytilanteessa mutta aina joskus harvoin sitä tulee miettineeksi että mitä jos sitä olisikin saanut sen kahdeksansataa kuutioisen.
Avainsanat: turva-ala
Kirjoitettu: Ammattihommat | 1 Kommentti »
Lokakuu 8, 2009, 10:13
Se on sitten yksisuuntainen tie ettäs tiedätte. Jonkinverran kiinnostaisi tietää että mitä kävisi jos joku joukkue ilmoittaisi että ei halua pelata muslimeita vastaan koska ei hyväksy heidän käsityksiään. Jotenkin se olisi helpompi ymmärtääkkin sillä muslimeilla nyt noita yhteneväisiä käsityksiä onkin jonkinverran. Homoilla ei liene yhteneväisiä käsityksiä ehkä lukuunottamatta sitä että munan imeminen on kivaa. Mutta sillä perusteella pitäisi sitten olla hyväksymättä isoa osaa naisistakin.
Pitäisikö uskonnon varjolla tapahtuvaa suvaitsemattomuutta hyväksyä???
Avainsanat: suvaitsevaisuus, tyhmät ihmiset, uskonnot
Kirjoitettu: Yleistä | Ei kommentteja »
Lokakuu 7, 2009, 20:03
Otsikonmukaisesti on viimeaikoina käynyt useammankin kamppailulaji- ja turvallisuusammattilaisen matka. Ville Kaivonen kirjoitti kohtalaisen mielenkiintoisen artikkelin Fightsportissa “Kun CV ei riitä”. Lukiessani rupesin miettimään että miksi juuri turva-alalla näitä kyseisenlaisia sankareita vilisee niin paljon. Lieneekö kyse siitä että ala itsessään vetää kaikenlaisia sankariteoista fantasioivia sotureita puoleensa vai onko niin että alalla riittää paljon mistä valehdella.
Kamppailulajeissakin toki on kaikenlaista vilperttiä jotka ovat olleet ties missä luostarissa ties kuinka kauan mutta kamppailulajeissa on yksi hyvä mittari siihen että osaako jotain vaiko eikö. Turva-alalla asia ei ole niinkään yksinkertaista. Vakuuttavasti esiintyen aivan torspo kouluttajakin saattaa pystyä kouluttamaan vaikka kuinka ja kauan, kentällä toimimisesta puhumattakaan. Ja vaikka kuinka sanotaan että alan piirit ovat pienet niin kokemukseni mukaan nuo värikynän väärinkäyttäjät löytävät aina uusia hyviä työpaikkoja. Kun vaan osaa esiintyä vakuuttavasti.
Missä sitten menee se raja kaunistelemisen ja paskanpuhumisen välillä? Toki suurin osa yrittää esittää asiatmahdollisimman kauniissa muodossa esimerkiksi työnhaun yhteydessä. Mutta joku realismi noissakin jutuissa täytyisi olla. Itsekkin voisin sanoa vastanneeni kymmenien diplomaattien, useamman presidentin sekä kuninkaallisten turvallisuudesta. Mutta en kyllä ikinä kehtaisi moista mennä sanomaan sillä siinävaiheessa kun joku kysyisi tarkentavia kysymyksiä niin joutuisi kertomaan olleensa järjestyksenvalvojana hienolla illallisella. Itse nykyään lähinnä nauran tuollaisille kuvatunkaltaisille mainoslauseille, menee samaan syssyyn kuin “kouluttanut useiden eri maiden poliiseja ja erikoisjoukkoja”. Jos jonkun pitää tuollaisia cv:hensä väritellä niin ko. henkilöllä ei liene sitten oikeata laitettavaa. Tokihan tuo voi pitää paikkansa ihan virallisestikkin mutta epämääräiset korulauseet harvoin ovat sitä miltä ensinäkemältä näyttää.
No, värittäjät on oma ryhmänsä mutta sitten on ihan tietoisesti valehtelevat. Esimerkiksi henkilö X joka sanoo toimineensa tapahtuman Y turvallisuusvastaavana vaikka on ollut ko. tapahtumassa normaalina järjestyksenvalvojana. Tai henkilö Z joka sanoo olleensa taistelusukeltajana vaikka on ollut Upinniemessä kuskina. Tässä ryhmässä on tietysti paljon sellaisia jotka valehtelevat ihan rahallisen hyödyn toivossa mutta sitten taas paljon myös sellaisia jotka valehtelevat ihan tuntemattomista syistä. Mm. henkilöitä jotka kaiken järjen mukaan tietävät aivan takuulla jäävänsä valheista kiinni mutta valehtelevat silti. On aivan uskomatonta miten joku voi kertoa kaikille työkavereilleen olleensa alalla yli viisi vuotta jos työkaverina on henkilö joka on ollut alle vuosi sitten samalla vartijakurssilla. Ja näitä on sattunut vastaan ja paljon. Luultavasti tarvitsisin nuppilekurin pätevyyttä ymmärtääkseni sillä en ole hommaa tajunnut ja näitä veijareita on vastaan kävellyt määrä jota ei timpurin sormilla lasketa.
Hauskinta tässä koko kulttuurissa on se ihmisryhmä joka nostaa metakan aina kun jonkun taustoja ja sanomisia aletaan epäilemään. Nähdäkseni nämä ihmiset kuuluvat jompaankumpaan kahdesta ryhmästä:
a) Ihmiset jotka ovat joutuneet jollainlailla huijatuiksi/uskoneet tosissaan henkilön puheisiin. Jonkinlainen defenssireaktio on näissä asioissa todella yleistä eikä sen tarvitse olla aina edes tietoista. Harva haluaa myöntää tulleensa kusetetuksi. Hyvä esimerkki tästä on Wincapitan tapaus. On vieläkin paljon ihmisiä jotka uskovat saavansa sieltä rahaa ja ovat jopa vihaisia poliisille ja medialle Wincapitan mustamaalaamisesta.
b) Ihmiset joitten jutuissa on myös lapinlisää ja värikynää. Nämä henkilöt ilmeisesti ajattelevat että jos yksi huijari paljastetaan niin he voivat olla seuraavana. Puolusteleva käytös lienee siis näissä tapauksissa varsin ymmärrettävää vaikkei motiivit olisikaan kovin puhtaita.
Itse ainakin pidän omassa elämässäni rehellisyyttä hyvin korkeassa arvossa. En väitä että olen aina ja kaikessa puhunut 100% totta mutta ainakin hyvin lähelle pyrin. Mielummin jätän vastaamatta kysymyksiin kuin valehtelen. Minun on äärettömän vaikea ymmärtää ihmisiä jotka eivät tunnu pitävän rehellisyyttä kummoisessakaan arvossa ihmisiä arvioidessaan mutta jokainenhan meistä katsoo maailmaa omasta näkövinkkelistään. Joku toinen näkee tämänkin asian varmaan täysin toisella tavalla. Hämmästelen silti.
Avainsanat: Lisää uusi avainsana, turva-ala, valehtelu
Kirjoitettu: Ammattihommat | Ei kommentteja »
Lokakuu 5, 2009, 23:48
Kirjoitan kuulemma liian negatiivisia. Päätinkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja keksiä jotain positiivista vaikka väkisin. Tuumasta toimeen tarttuessani urakka osoittautui moninverroin vaikeammaksi kuin aluksi ajattelin. Yhteiskunnasta, maailmanpolitiikasta tai muusta vastaavasta positiivista ei juurikaan löydy. Päin persettä mennään lähes joka asiassa. Sitten ajattelin että jos yrittäisi kirjoittaa jotain positiivista omasta elämästään. Tietystihän sitä voisi kirjoittaa iki-ihanista ystävistään mutta minulla on taipumusta olla liian ylitsevuotavainen ja imelä kehuissani ja kukaan ei ota minua vakavissaan vaikka tarkoitan joka sanaa. No, sitten ajattelin että jos sitä yrittäisi keksiä itsestään jotain positiivista. Ne jotka siellä purskahtivat nauruun, se parhaiten nauraa joka viimeiseksi nauraa. Minustakin voi nimittäin oikeasti olla hyötyä. Enkä edes tarkoita saippuan raaka-aineena vaikka rasvaa löytyykin enemmän kuin riittävästi.
Asia on nimittäin niin että päätin tuossa täyttää elintenluovutuskortin. Minua nimittäin jokseenkin kiehtoo ajatus olla jollaintavalla hyödyksi. Vaikkakin tämä hyöty olisi kuolemanjälkeistä niin parempi sekin kuin ainainen riesa. Koska elinluovuttajaksi ei ole juurikaan vaatimuksia ja alhainen älykkyys ja muut henkilökohtaiset ominaisuudet eivät pääse sitä tiettävästi estämään niin viekää kaikki mitä vaan irti lähtee. Maksalla ei liene juurikaan käyttöarvoa jollei kansanterveyslaitoksen tutkijat siitä kiinnostuisi mutta muut saa käyttää parhaalla katsomallaan tavalla. Jos sitten jämistä vaikka sitä saippuaa.
Mutta hetkeksi jos hieman vakavoituisi niin mitä vittua sitä joku sisuskalujaan panttaisi kuoltuaan, kiertoon vaan niin niilläkin tekee jotain hyvää vaikka hautuumaan madot saattaisivat hieman laihemmaksi jäädäkkin.
Ainut huono puoli tässä hommassa on että vietän 95% ajastani muualla kuin Suomessa mutta toisaalta Suomen reissut ovat senverran vauhdikkaita että tapaturmariski lienee moninkertainen. Toivossa on ainakin hyvä elää.
Kirjoitettu: Yleistä | 1 Kommentti »
Viimeisimmät Kommentit