Kaverini sanat kaikuivat korvissani. Mietin noita sanoja ja yritin kuumeisesti keksiä jotain sanottavaa mutta pää löi tyhjää. Yritin järkeillä että ei tämä muuta yhtään mitään, hän on se sama kaveri kuin aina ennenkin ja ei tämä paljastus sitä mihinkään muuta. Jotenkin asiaan oli vaan vaikea suhtautua normaalisti aluksi, tuntuihan ajatus siitä jotenkin luonnottomalta. Vihdoin sain sanottua että: “Ei se mitään, ollaan kavereita siitä huolimatta”. Olipa fiksusti valitut sanat.
Kotiinpäästyäni mietin että olisiko tämä yleisempääkin kaveripiirissäni. Eihän se näy mitenkään päällepäin. Kuka tahansa voisi olla, lähikaupan kassa, armeijakaverini, ehkä jotkut teistä lukijoistakin.
Syy miksi kirjoitan tätä on se että haluan kehoittaa teitä hyvät lukijat olemaan tuomitsematta liian jyrkästi. Kenties jonain kauniina päivänä joku teidän tuttavapiiristänne lausuu nuo pysäyttävät sanat: “Mä kuulun vasemmistonuoriin”.
Avainsanat: vasurit
