Heti kärkeen täytyy todeta ihan faktana että aika harvoissa maissa osataan ryypätä kunnolla. Näihin maihin kuuluu lähinnä Pohjoismaat sekä itä-Euroopan maat paria poikkeusta lukuunottamatta. Ihan arkisena esimerkkinä voisi ottaa vaikka kotibileet. Olen ollut jokusissa kotibileissä (kyllä, jopa minut kutsutaan sellaisiin silloin tällöin) Suomessa ja ulkomailla. Noh, mitäpä tekee kotibileissä esim. Italialaiset, Espanjalaiset yms. Ne juovat [...]
Arkisto Kesäkuu, 2009
Juomakulttuurien eroista
Keskiviikko, Kesäkuu 24, 2009, 22:24Hämmästelijät
Keskiviikko, Kesäkuu 10, 2009, 12:59Kerronpa teille sellaisesta ihmisrymästä kuin hämmästelijät. Tunnetaan toki muutamalla muullakin nimellä mutta käytetään nyt tätä. Termi hämmästelijä tarkoittaa turhanpäiväisten asioiden hämmästelyä ja päivittelyä, otetaanpa nyt esimerkiksi vaikka väkivalta. Jokainen on näitä hämmästelijöitä tavannut, osa tietämättään, osa tietoisesti.
Ihmisryhmään kuuluva henkilö on yleisimmin suurempien kaupunkien nukkumalähiöissä tai pientaloalueilla asuva perheenisä- tai äiti. Merkillepantavaa on se että hämmästelijä [...]
Isämmaallisuus
Perjantai, Kesäkuu 5, 2009, 14:56Ennenkuin innokkaimmat välimerkkien panemisesta kiihottuvat ehtivät huomauttaa otsikossa piilevästä kirjoitusvirheestä saanen kertoa että kyseessä on vitsi. Tämä nimenomainen vitsi on nimittäin niin hauska että sitä pitää toistaa aina ja joka paikassa.
Tämä koko keskustelu pyörii sen ympärillä että erinäiset viherpiipertäjät (Niille lukijoille jotka ovat onnellisen tietämättömiä suomalaisesta puoluekentästä valotettakoon senverran että vihreät on puolue joka koostuu [...]
Järkyttymisistä
Keskiviikko, Kesäkuu 3, 2009, 22:13Nyt on joku nainen järkyttynyt vallan mahdottomasti. Kyseisen naisihmisen kävelylenkki keskeytyi karmivalla tavalla tämän huomattuaan pääkallon kivikasassa. Onneksi tämä valveutunut kansalainen sai tärisevin käsin soitettua iltapäivälehden toimitukseen ja ääni järkytyksestä väristen sai puuskahdettua että - Minusta pitäisi tutkia, onko tässä rikottu hautarauhaa.
Järkytyksen syy ei näin lyhkäisessä uutisessa selvinnyt, äkkiseltään luulisi että noita luurankoja on tullut [...]
Mielipidevaikuttaja
Keskiviikko, Kesäkuu 3, 2009, 15:26Noniin, nyt on aika korkata tämä blogi ja ihan vielä vuorokauden ikäisenä. Kun Mika ehdotti blogin pitämistä (kutsuvatkos nykynuoret sitä sitten bloggaamiseksi?) niin mietiskelin hetken että onko minulla oikeasti jotain sanottavaa tai annettavaa. Mitä pidemmalle tätä asiaa pohdin niin tajusin että kysymyshän on täysin asiaankuulumaton. Ei tuollaiset puutteet ole ennenkään estäneet ketään kirjoittamasta internettiin. Nähdäkseni [...]
Viimeisimmät Kommentit